Bodybuilding-festivaalia seuraavalla viikolla Isoäideillemme-työryhmä avaa työskentelyään yleisölle myös kehollisessa rituaali-illassa. Minun (isoäitini) lantio -rituaali-ilta on taidelähtöisen kohtaamisen tila, joka kutsuu yleisöä pohtimaan suhdetta omiin isoäiteihinsä kehollisen työskentelyn ja kokemusten jakamisen kautta.
Illan ohjaavat tanssitaiteilija Henna-Maria Hanhineva ja esitystaiteilija Seija-Leena Salo, jotka kertovat työskentelystään näin:
“Olemme taiteellisessa työssämme kokeneet isoäiti-hahmon antoisaksi peiliksi, jonka kautta voi hahmottaa sukujuurten vaikutusta omaan elämään, ylisukupolvista perintöä sekä kehossa kannettuja taakkoja ja voimavaroja. Mistä on aika luopua, mitä haluan säilyttää, mitä juhlistaa, mitä kohti kasvaa?
Työskentelymme lähtee kehosta, omien kokemusten ja tarpeiden kuuntelemisesta ja vertaisjakamisesta. Annamme ehdotuksia joiden pohjalta isoäitejä voi jäljittää ja kohdata luovan liikkeen, hiljaisuuden ja oman kehon koskettamisen kautta. Kutsumme jokaista osallistujaa toimimaan omia rajojaan kuunnellen. Luomme tilaa kokemusten reflektoinnille keskustelujen, kirjoittamisen ja piirtämisen kautta. Omista kokemuksista voi illan aikana jakaa muille sen verran, kuin hyvältä tuntuu.”
Ilta on avoin kaikille aikuisille, mutta ilmoittautuminen tarvitaan, sillä mukaan mahtuu rajallinen määrä osallistujia. Osallistumiseen ei tarvitse mitään ennakkotietoja tai taitoja. Tapahtumassa noudatetaan Tehdas Teatterin turvallisemman tilan periaatteita.
Kokoonnumme Tehdas Teatterin Jokistudiossa, Manillan kulttuuritehtaassa, Turussa ti 16.5. klo 18-21. Tila ei valitettavasti ole täysin esteetön, joten otathan yhteyttä etukäteen, jos portaat eivät kulkureittinä toimi.
Tervetuloa mukaan!
Osallistumismaksu on 20 € / 10 € (ammattilaiset ja alennusryhmät)
Voit ilmoittautua tapahtumaan ostamalla lipun Tehdas Teatterin nettisivuilta:
https://ilmoittaudu.tehdasteatteri.fi/event/nvJLO
Kysy rohkeasti, jos jokin jäi mietityttämään. Lisätietoja voit kysyä sähköpostilla isoaideillemme@gmail.com .
Ohjaajista:
Seija-Leena Salo
“Olen esitys- ja teatteritaiteilija, jonka elämäntarinassa kaksi isoäitiä ovat piirtyneet toistensa vastakohdiksi. Isoäideillemme-työskentelyn myötä olen alkanut pohtia tarinan roolitusta uudelleen. Bodybuilding-festivaaleilla nähdään sooloteokseni Helli sillä isoäidin kainalo on kuoppa osana Isoäideillemme-näytöstä.”
Henna-Maria Hanhineva
“Olen tanssitaiteilija, jonka isoäiti teki viiden litran pullataikinoita, lauloi lehmilleen ja synnytti kymmenen lasta, joista yksi oli salaisuus. Bodybuilding -festivaaleilla nähdään sooloteokseni Kirjeitä Marille osana Isoäideillemme-näytöstä.”
Isoäideillemme-työskentelyn ja rituaali-illat ovat mahdollistaneet Suomen Kulttuurirahasto, TOP-säätiö, Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö, Turun kaupunki, JoJo Oulun Tanssin Keskus, Bodybuilding-festivaali, Läntinen tanssin aluekeskus, Tehdas Teatteri ja Aurinkobaletti.








